Kun Ankkalinnan Sanomista tuli Ilta-Pulu

Minua ei jaksa enää edes ärsyttää, että uransa 50 vuotta sitten aloittanut ja sittemmin eläkkeelle jäänyt lastenpsykiatri joko tietämättömyyttään tai tieten tahtoen kommentoi julkisesti asioita, joita ei ymmärrä. Rehellisesti sanottuna enemmän riepoo se, että sanomalehti, jolla on Suomen laajin levikki ja listoillaan ammattimaisia toimittajia, antaa tällaiselle asiantuntijalle ja hänestä kirjoitetuille puolivillaisille jutuille palstatilaa.

Vielä tätäkin enemmän ärsyttää kyseisen sanomalehden entistä läpinäkyvämpi klikkien ja kävijöiden kalastelu.

Helsingin Sanomien verkkosivulla Jari Sinkkosen haastattelu on otsikoitu: ”Suomalaisia on kasvatettu ylenpalttiseen reippauteen, sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen — Sillä on hintansa, ja nyt se heijastuu parisuhteisiimme ja omien lastemme käytökseen”. Vaan katsotaanpa, miten käy, jos sen jakaa Twitterissä:

Valkoisesta, lihaa syövästä heteromiehestä ja muista satuolennoista

Minulle on kerrottu, että näinä päivinä valkoisia heteromiehiä ahdistaa aivan kohtuuttoman paljon, koska kaikki maailman paha on heidän vikansa. Raukat parat! On vaikea kuvitella sitä hengen ja sielun ahdinkoa, jota sellainen mies voi kokea — ja vielä aivan kertakaikkisen turhaan.

Seuraa yleinen tiedote.

Mia Vänskä – Outoa kauhua

[A brief summary in English at the bottom.]

Oho hups, minä vahingossa Mia Vänskän koko tuotannon!

Olen lukenut paljon kotimaista uuskummaa ja kauhua vuoden alusta, koska vaikka sitä on viime vuosina ilmestynyt ilahduttavan paljon, on siihen tutustuminen jäänyt osaltani kansitaiteen ihasteluun coneissa ja kirjakaupoissa. Kuten mainitsin Kauniston Synnintekijän yhteydessä, luen kotimaisia esikoisteoksia äärimmäisen harvoin mutta tänä vuonna niitä on ollut kokonaista kaksi kappaletta! Such wow. Epäilen esikoisaversioni johtuvan siitä, että kirjailijan alkukankeutta sietää paremmin, jos tietää uuden tuotannon olevan parempaa. Esikoisteoksesta aloittaminen on aina riski altistaa itsensä pelkästään tälle alkukankeudelle ilman toivoa paremmasta.

Suureksi harmikseni minun on pakko todeta, että toisinaan niin paljon kuin haluaisinkin tykätä jostain, en vain pysty.

Lukuhaasteiden vuosi 2018

Lienee yksi asia, josta humanistit ja luonnontieteilijät voivat olla varauksetta samaa mieltä: opiskelu, kuten mikä tahansa muu työ, syö aikaa kirjojen vapaaehtoiselta lukemiselta. Pahimmassa tapauksessa lukemisen taito rapautuu emmekä enää osaa keskittyä pitkiin teksteihin ilman punakynää, alleviivaustussia ja avointa hakukonetta, jolla tarkistaa kirjoittajan lähdeluettelon luotettavuus.

Taskukirjasto, Ellibs ja OverDrive

Eli miten varmistat, että kannat aina vähintään yhtä kirjastoa mukanasi etkä enää koskaan joudu poistumaan sulkemisajan koittaessa.

HelMetillä oli vuosia sitten käytössä Androidillekin saatavilla oleva mobiilisovellus, jolla pystyi hakemaan, varaamaan ja uusimaan lainattavia teoksia. Se lopetettiin eikä uudesta sovelluksesta ainakaan vielä silloin ollut varmaa tietoa, mikä oli hyvin harmillista. Koska oma kirjaston suurkuluttajuuteni väheni muutenkin tämän jälkeen (kiitos syventävien opintojen), äkkäsin uuden sovelluksen olemassa olon vasta kaverini käytettyä sitä omien lainojensa uusimiseen Finnconin aikana.

Milja Kaunisto: Synnintekijä

Edelliset suomalaiset esikoiskirjat, joista pidin niin tarinan kuin kielen puolesta, olivat Tuomas Vimman Helsinki 12 ja Riikka Pulkkisen Raja, joten seuraavaa yhtä hyvää – joskin eri tavalla – lukukokemusta jouduin odottelemaan lähes kahdeksan vuotta. Esikoiskirjat millään kielellä eivät tosin ole se kirjallisuuden laji, jota luen kovin mielelläni, ellen sitten ole tuttu kirjailijan myöhemmän – ja yleensä paremman – tuotannon kanssa. Kauniston esikoinen oli siis iloinen yllätys.

Dynasty Jinwangchao Cabernet-Sauvignon, 2008

Eräänä aurinkoisena syyskuun päivänä armon vuotta 2013 saapasteli nuori neitonen Helsingin keskustassa Sokoksen kupeessa sijaitsevaan alkomahoolia myyvään liikkeeseen aikeenaan prokuroida syysillan lämmikkeeksi luonteikasta punaviiniä. Aikansa viinien määrää taivasteltuaan neidon pelasti vaalea ja viisas nuori mies, joka kohteliaasti tarjosi apuaan.

“Tua noin,” epäröi neitokainen. “Jottai punaviint tarttis.”

“Jaaha, jaaha. Minkäslaista?”