Valkoisesta, lihaa syövästä heteromiehestä ja muista satuolennoista

Minulle on kerrottu, että näinä päivinä valkoisia heteromiehiä ahdistaa aivan kohtuuttoman paljon, koska kaikki maailman paha on heidän vikansa. Raukat parat! On vaikea kuvitella sitä hengen ja sielun ahdinkoa, jota sellainen mies voi kokea — ja vielä aivan kertakaikkisen turhaan.

Seuraa yleinen tiedote.


Sitä suurinta sielun vihollista eli Valkoista Heteromiestä ei yksinkertaisesti ole olemassa.

Valkoista, lihaa syövää heteromiestä ei ole olemassa, koska ‘valkoinen, lihaa syövä heteromies’ on tarkoituksellinen yleistys, eräänlainen kategoria. Valkoinen, lihaa syövä heteromies on käsite, ei henkilö.

Nyt sinä sanot, että kyllähän minä olen olemassa…! Toki, enhän minä muuta väittänytkään. Ongelma on siinä, että kun minä en nyt puhunut sinusta. Minä puhuin valkoisesta, lihaa syövästä heteromiehestä (VHM). Siitä, joka on käsite ja kategoria. Ihminen voi jollain perusteella kuulua kategoriaan, ja hän kategoriaan kuuluvana saattaa joskus edustaa kategoriaa, mutta hän ei itsessään ole kategoria.

Tässä ei siis suoranaisesti lainkaan ole kyse sinusta.

— Tiedote päättyy.


Feminismin juuret ovat naisasialiikkeessä, joka syntyi vastalauseena sukupuolten väliselle epätasa-arvolle. Liike pyrki ajamaan nimenomaan naisten oikeuksia aikana, jolloin nainen ei ollut yhteiskunnallisesti yhtä arvokas kuin mies: naisilla ei ollut omaa omaisuutta, äänioikeutta eikä muita oikeuksia, joita miehillä oli. Termi on vuosien saatossa vakiintunut, vaikka sen kattama ideologinen sisältö on muuttunut kattamaan myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen sekä rodullistetun väestön kohtaamat ongelmat. Siksi sitä edelleen kutsutaan feminismiksi.

Thought CatalogUnsplash

Intersektionaalista feminismiä voisi kutsua tarkkanäköiseksi feminismiksi; siihen kuuluu ajatus siitä, että yksilöä voi koskea erilaisten sorron muotojen yhdistelmä. Karkeasti yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa sitä, että valkoinen nainen on etuoikeutetumpi kuin musta mies ja musta nainen on etuoikeutetumpi kuin musta transnainen. Ihminen voi siis olla joillain elämänalueilla etuoikeutettu ja toisilla syrjinnän kohde ilman, että nämä seikat kumoavat toisensa. Intersektionaalinen feminismi on kiinnostunut kontekstista, jossa nämä eri seikat risteävät keskenään.

Yhteiskuntamme on rakentunut tietynlaisten premissien varaan, mikä edelleen vaikuttaa arvomaailmaamme ja määrittää tapojamme tehdä asioita. Tämän vuoksi yhteiskunnalliset rakenteet ja erilaisten ryhmien väliset valtasuhteet ovat edelleen vinoutuneita, eli rakenteet ja vallalla olevat arvot suosivat joitain ihmisryhmiä toisten ryhmien sijaan tai niiden kustannuksella: valkoisia mustien, miehiä naisten, nuoria vanhojen, heteroja homojen, laihoja lihavien ja niin edelleen. Vaikutukset ilmenevät myös yksittäisten ihmisten asenteissa ja toiminnassa, yleisimmin epäedullisessa asemassa oleviin ryhmiin kohdistuvana syrjintänä.

Vaikka syrjintä sukupuolen, etnisen taustan, iän ja muiden vastaavien ominaisuuksien perusteella on kielletty, sitä tapahtuu silti esimerkiksi työelämässä ja politiikassa. Rakenteellista syrjintää on esimerkiksi se, että naiset saavat keskimäärin pienempää palkkaa samasta työstä kuin miehet muun muassa siksi, että naisille kasautuu keskimääräistä enemmän poissaoloja, vanhempainvapaita ja muita lasten hoitamiseen liittyviä vastuita, jotka eivät jakaudu tasaisesti lasten vanhempien kesken. Suoraa syrjintää on esimerkiksi se, että yritys ei palkkaa naispuolista työntekijää, koska hänellä ei ole lapsia ja on “vaarana”, että hän jääkin äitiyslomalle.

Tästä pääsemme siihen kaikkein eniten etuoikeuksia nauttivan yksilön ideaan — eli valkoiseen, lihaa syövään heteromieheen.


Valkoiselle heteromiehelle on osunut etuoikeutettujen kategorioiden seitsemän oikein: etninen tausta, sukupuoli, seksuaalisuus, tulotaso, kehon malli, vammaisuus, mielenterveys. VHM on sijoitettu yhteiskunnan lähtökuopissa kärkeen ja hänellä on asiat lähtökohtaisesti paremmin kuin muilla. Häntä kuunnellaan, hänen asiantuntijuuttaan ei kyseenalaisteta sukupuolen perusteella, hän saa suhteessa parempaa palkkaa eikä hän saa aina myymäläetsivää peräänsä. Yhteiskunta takaa VHM:n mielipiteille varmemmin julkaisualustan ja enemmän painoarvoa, oli se sitten konferenssin kunniavieraana, firman johtokunnan kokouksissa tai asiaohjelman keskustelijana.

Luomalla nais- ja vähemmistöerityisiä tiloja ja keskustelupaneeleja pyritään kompensoimaan näitä vinoutuneita käytänteitä. Siksi feministisissä piireissä saatetaan sanoa, ettei valkoisilla, lihaa syövillä heteromiehillä ole asiaa johonkin keskusteluun tai tilaisuuteen, joka käsittelee syrjinnän kokemuksia: on todennäköistä, ettei heillä ole keskustelulle mitään annettavaa.

Todellisuudessa miehet voivat toki olla muilla tavoin epäedullisessa asemassa toisiin ihmisiin nähden, vaikka he yleisesti ottaen ovat etuoikeutettuja ja rakenteet suosivat heitä. He voivat olla työttömiä ja syrjäytyneitä. Heillä on mielenterveysongelmia. He ovat liikuntarajoitteisia. Se ei kuitenkaan muuta tai poista sitä faktaa, että he ovat moneen muuhun ihmisryhmään nähden etuoikeutetussa asemassa, ja silloin, kun keskustellaan näiden muiden ryhmien ongelmista, miehillä on vastuu ensin kuunnella ja ottaa selvää.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan VHM on se kuvitteellinen yhteiskunnan jäsen, joka on kaikkia muita edellä. Se, joka ei koe syrjintää, jota rakenteiden vinoumat eivät haittaa ja jonka mielestä Pride on ihan turha. Valkoinen, lihaa syövä heteromies on se, jota nämä asiat eivät koske — ja se, josta puhumme, kun puhumme valkoisista, lihaa syövistä heteromiehistä.


Missä kulkee raja edellä kuvaillun idean ja todellisten miesten välillä? Onhan oikeastikin olemassa miehiä, jotka sattuvat olemaan valkoisia ja heteroita — ja saattavat jopa syödä lihaa ja (esimerkiksi) ansaita hyvin.

Aleksi Rantamaa / Twitter

Me tarvitsemme yleistyksiä kyetäksemme järkevään keskusteluun. Jostakin tietystä ihmisryhmästä puhuttaessa suurimmat yhteiset nimittäjät ovat yleensä niitä, jotka nousevat kuvaamaan ryhmää. “Keski-ikäiset miehet pärjäävät paremmin työelämässä” ei ole väite, joka tarkoittaisi jokaista keski-ikäistä miestä aina ja kaikkialla, eikä se välttämättä tarkoita juuri sinua.

Siksi yhteiskunnallista keskustelua seurattaessa on tärkeä pitää mielessä, että pääsääntöisesti kritiikki ei kohdistu kehenkään yksittäiseen henkilöön. Se, että joku on muita etuoikeutetumpi ja paremmassa asemassa, ei ole yksilön vika vaan yhteiskunnallinen epäkohta. Sikäli kuin vastuu jonkun harteille pitää sälyttää, se on kollektiivinen, ei henkilökohtainen. VHM:ään kohdistuva kritiikki ei suoraan kohdistu yksilöön vaan siihen, että yksilön ominaisuuksia arvotetaan eri tavalla kuin muiden.

Jos kritiikkiä pohtiessa käy ilmi, että se ei ole virheellisesti rakennettua ja pitää ainakin osittain paikkansa, silloin on katsottava peiliin. On myönnettävä itselleen, että ongelma on olemassa ja pohdittava, miksi näin on; mitä sille pitäisi tehdä; mitä minä voisin sille tehdä.

Kukaan meistä ei yksinään kykene ratkaisemaan yhteiskunnallisella tasolla olevaa ongelmaa, mutta voimme pyrkiä olemaan olematta osa sitä.

Share this post

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *