Bongasin alkuvuodesta Helsingin Sanomien artikkelin tulevista kotimaisista romaaneista ja kiinnostuin heti kahdesta esikoisteoksesta. Toista, Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa en ole vielä(kään) saanut käsiini, mutta kesäloman alkupuolella kirjaston varaus kantoi hedelmää ja pääsin syventymään Jan Salmisen Äidinmaahan (Tammi, 2012).

Olin lukenut jokusen blogiarvion kirjasta, joten tiesin suurin piirtein, mitä odottaa, tosin odotukseni olivat jokseenkin ristiriitaiset; Hesarin artikkeli herätti uteliaisuuteni, kun taas blogiarviot saivat minut epäilemään, nauttisinko kirjasta sittenkään.

Salminen on kielellisesti lahjakas, sanavalmis ja nokkela. Äidinmaan yhteiskunnan pienet kielelliset yksityiskohdat, kuten “kantaneiden muistopäivä” ja “monoseksuaalisuus”, tuovat tarinaan huomaamatonta syvyyttä. Tekstinä Äidinmaa on sujuva, vaikka kärsiikin ajoittain turhan pitkistä ja koukeroisista virkkeistä. Samoin päähenkilöiden näkökulmien vaihtuminen ilman selkeää viittausta on mielestäni vailla tyylillistä oikeutusta, mutta kenties Salmisella oli omat syynsä jättää kunkin luvun kertoja suoraan nimeämättä. Ajoittain minusta tuntui, että kirjan juoni oli olemassa vain esitelläkseen hypoteettista yhteiskuntaa.

Mahdollisuus kurkata Salmisen pääkoppaan olisi kullanarvoinen, koska kaikkein eniten minua häiritsi se, etten kyennyt osoittamaan, mitä kirjailija haluaa teoksellaan sanoa.

Onko Äidinmaa vakavasti kirjoitettu kuvaus vaihtoehtoisesta, naisvaltaisesta yhteiskunnasta? Feministinen, imperialismia ja toista maailmansotaa sivuava satiiri vallan vaikutuksesta? Poskettoman ylimielistä kritiikkiä feminististä ajattelua kohtaan? Tahallaan kärjistetty kertomus, joka kiinnittää huomion nykyisen yhteiskuntajärjestelmän mieskeskeisyyteen kärjistämällä naiskeskeisen yhteiskunnan naurettavuuteen asti?

Kaikkea tätä?

Jan Salminen: Äidinmaa

Salminen on selvästi käyttänyt paljon aikaa dystopisen yhteiskuntansa luomiseen mutta tulos nojaa stereotypioihin realistisuuden kustannuksella.1Realistisuudesta teoksen maailman kontekstissa, kirj. huom. Mukaan on ympätty kaikki mahdolliset kliseet ajatus- ja toimintamalleista, jotka ovat anti-patriarkaalisia tai naisten/viherpiipertäjien/(radikaali)feministien suosimia: Jumalattaren palvonta, ympäristönsuojelu, polyamoria, yhteisöllinen eläminen, lasten kasvatus koko yhteisön voimin (kts. Aleksandra Kollontai), vaihtotalous, heteronormatiivisuuden karsastaminen, naisten nostaminen ylemmiksi ja miesten syrjäyttäminen työjuhdan rooliin…

Pohdin paljon historiallisia tapahtumia lukiessani teosta, erityisesti imperialismia. Valkoisen miehen taakka muuttuu naisen taakaksi: “koiraat” pitää omaksi parhaakseen kouluttaa säyseiksi, heidän likaiset ajatuksensa pitää tukahduttaa, ja heidät laitetaan työhön, johon heidät katsotaan kykeneväisiksi. Suomen muuttuminen totalitaariseksi yhteiskunnaksi muistutti minua Saksan kehityksestä toisen maailmansodan aikana – joskaan paralleeli ei ole aivan ongelmaton – tavallisesta yhteiskunnasta sellaiseksi, jossa jokin on hirvittävällä tavalla pielessä.

Toisaalta en ollut aivan varma, nauraako Salminen feminismille ja tasa-arvokeskustelulle. ‘Tällainen maailma olisi, jos feministit saisivat päättää!’

… Ei, en usko. Kirjan takakannen kysymys, “Jos naiset olisivat vallassa, olisiko maailma parempi paikka?” on harhaanjohtava. Luulen, ettei Salminen ole kirjoittanut Äidinmaata vakavasti otettavaksi skenaarioksi, vaan pyrkinyt kärjistämisen keinoin luomaan peilin nykyiselle yhteiskunnalle ja kritisoimaan lopputulosta, kun mennään äärimmäisyyksiin, oli se sitten kumpaan suuntaan tahansa. “Koiraiden” kuvailu “vajaiksi naisiksi” on ajattelua suoraan muutaman vuosisadan takaa – se on vain käännetty päälaelleen.

Nimenomaan tältä osin Äidinmaa rikas ja antava lukukokemus. Yhteiskunnan jokaisen aspektin muuttaminen naislähtökohtaiseksi melkeinpä naurattaa silloin, kun sen sokeus omalle totalitarismilleen ei hirvitä — mutta miksei yhteiskunnan tila nykyisellään, mieslähtökohtaisena, naurata?

Äidinmaa ei sataprosenttisesti vakuuttanut, mutta esikoiseksi se on kunnianhimoinen, kekseliäs ja suurimmilta osin onnistunut romaani, joka olisi vielä kaivannut pientä tiivistystä ennen julkaisuaan. Kieltämättä Salmisen teos herätti enemmän kysymyksiä kuin hevimies teehuoneessa enkä todennäköisesti lukenut sitä samalla tavalla kuin keskiverto lukija, mutta odotan mielenkiinnolla seuraavaa.2Luen sukupuolentutkimusta sivuaineena, kirj. huom.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *